Raamattuvyohykkeelta, hyvaa paivaa.

Kiitos Knoxvillen kirjastotatien, paastiin taas nettiyhteyksien aarelle ja aidit ja isat voivat taas huokaista helpotuksesta. Matka tanne Tenneseehen on ollut ennen kaikkea mutkainen ja vuoristoinen, mutta ensin hiukan siita, mita tapahtui viela Washingtonissa. Kierrettiin kaupunkia likaisissa vaatteissa ja saippualla pestyissa hiuksissa ja nahtiin paivan aikana lahinna vain kaikenmoisia monumentteja. Paakaupunki kun on niita taynna. Kaytiin kylla myos ihan sinansa hienossa Holokaustimuseossa, mutta eipa sielta yllattaen mitaan uutta irronnut. Saatiin tosin VIP-liput, kun myyja luuli meita englantilaisiks. Vau:)

Keskiviikkoaamuna lahdettiin ajamaan etelaan pain. Raamattuvyohyke oli nimensa veroinen: kirkkoja kirkkojen peraan ja ne oli niin uusia, ettei niiden edessa oleville hautausmaille oltu ehditty viela kuopata kuin pari seurakunnan jasenta. Toisekseen noita joka sortin eri uskontokuntia ollaan laskettu tahan mennessa varmaan lahemmas kymmenen. Ei olla oikeen ratkaistu, etta miten niihin kaikkiin loytyy ihmisia, silla kirkkoja oli oikeesti AIVAN KOKO AJAN. Kirkkoja mainostavat kyltit toki antoi meillekin paljon tarkeaa mietittavaa, kuten etta "Thank God for dirty dishes, at least you have food" tai "Have you hugged your kids today?" Ei liene juuri lisattavaa???

Ajoreitti kulki Appalakkien halki ja Great Smoky Mountains oli nimensa veroinen: keskiviikkoillalla pompahti hiukkasen paksu sumu ihan yhtakkia, oltiin keskella pienta vuoristotieta, alkoi tulla pimea ja ajettiin siina vahan harhaankin (edelleen silti GPS on ihan turha). Loppu hyvin kaikki hyvin, kun Galax-nimisesta kylasta loytyi pinkki, rahjainen motelli, jonka kylpparista oli valo rikki. Mutta sangyt oli tosi leveat ja telkkarista nakyi yli 60 kanavaa, joista lahes kaikilta tuli mainoksia. Paitsi saakanavalta, jonka ansiosta osataan nyt valttaa tornadot seuraavan viikon ajan!

Tanne Knoxvilleen tultiin "taysin autenttisen" Cherokee-intiaanien reservaatin halki. Alueella oli mm. Santa Park, kaikki pikaruokaketjut ja sulkahattuinen intiaaninainen turistien ilona. Intiaanireservaatin jalkeen olikin sitten vuorossa joku pulukyla (Pigeon jotain), joka oli kun linnanmaki kaikkine harpakkeineen. Myos Dollywood olisi ollut ihan pienen koukkauksen paassa, mutta jotenkin pystyttiin ajamaan ohi:)
Taalla Knoxvillessa on muuten hauska vanha kaupunki, nayttaa ihan villin lannen saluunarakennuksilta kaikki talot. Muutoin jaa nyt kylla kaupunkiin tutustuminen valiin, silla viela pitais joku motelli yoksi loytaa...

Huomenna on sitten tarkotus ajaa Memphisiin, jossa aiotaan viipya pari paivaa. Ollaan sit kolme paivaa putkeen, joten ihan kiva hengata hetki. Saa nahda raaskitaanko menna Gracelandiin, naytti liput vahan kalliilta. Mutta toisaalta, kai se on pakko kun taalla kerta ollaan???

Ja Vessalle viela onnittelut tyopaikasta, nyt voi rikollisen ura alkaa!

P.S. Taalla on lammin!!!!

Hengissa ollaan:)

Taalla Washington. Tosin ilman matkatavaroita. Paastiin byrokratian makuun jo heti Pariisissa, jossa meidan nimet loyty komeilemasta valotaululta. S. Puisto ja A. Valtanen kun eivat olleet ilmoittaneet osoitettaan Jenkeissa. Tasta kuitenkin selvittiin, ja matka yli Atlantin saattoi alkaa.

Jannitysmomentti passien suhteen oli kuitenkin varsin turha, silla tullivirkailijaa ei kauheesti jaksanut kaikki meidan hienot paperit kiinnostaa ja paastiinkin rantautumaan maahan heti annettuamme sormenjaljet ja kuvat verkkokalvoista. Piti tosin palauttaa lomake, jossa kysyttiin esim. ollaanko osallistuttu natsien toimintaan 1939-1945 tai aiotaanko syyllistya taalla rikolliseen/moraalittomaan toimintaan. Etta nain.

Sivuhuomautuksena muuten, etta taalla nakojaan edelleen taputetaan laskeutumisen jalkeen. Muisteltiin, etta viimeks nain on kaynyt kun aikuismatkaaja Sussu saapui Kanarialta alkuvuonna 1991.

Tullin jalkeen olikin taas aika loytaa nimet listalta, talla kertaa koskien Pariisiin jaaneita matkatavaroita. Kiva. Herra Air France kuitenkin vakuutti tekevansa parhaansa, etta laukkuset saapuisi Washingtoniin tanaan. Sehan olisikin tavallaan ihan mukavaa... Ja sitten saatiin myos one night survival kit -pakkaukset. Eli "hieno" Skyteam t-paita ja hammasharja. No oli siina partavaahtokin, jee! Oltais kylla saatu kayttaa molemmat 100e Air Francen laskuun, mutta koska meilla oli viela edessa 380 km:n ajo Washingtoniin, niin ei oikeen ehditty shoppailemaan. Mutta jos ei laukut kohta tule, niin eikohan taalta loydy kauppoja...

Ajomatka menikin yllattavan hyvin, silla lahettiin vaaraan suuntaan vaan kerran. GPS ON TURHA;) Auto on muuten oikeen hieno harmaa Chevrolet, naatte sitten kuvista. Oltiin myos tanne saapuessa valvottu sellanen 24 tuntia, joten valtettiin jetlag. Tavallaan ainakin. Melkeen meinas kylla jaada younet valiin, kun ulkoa kuului vaittelya toisesta maailmansodasta. Ei kuitenkaan menty "patemaan" :)

Tanaan aiotaan sitten vallottaa Washington, joko likasina tai puhtaina, riippuen ranskalaisten ripeydesta. Tarkotus olisi kiertaa Capitol Hillit sun muut ja ehtia viela pyorahtaa Holokaustimuseossa, jota kovasti Lonely Planetissa kehuttiin. Yoksi jaadaan viela tanne ja huomenna aamulla (Ainon aamulenkin jalkeen, Susanna viela harkitsee...) matka jatkuu halki Appallakkien kohti Roanokea, joka saattaa olla seuraava yoetappi. Remains to be seen.

Ainon aiti: puhelimet ei toimi, olen hengissa vaikket saa joka paiva tekstiviestia.

Polttelee jo..

Tämä matkatarina sai alkunsa siitä, kun Susanna tuli eräänä kevään iltana Ainon luokse syömään baageleita. Pienen matkakuumeen polttelemana Aino heitti ilmaan viattoman ehdotuksen pienestä reissusta USA:han, joka Susannan äärettömän innostuksen voimasta paisui yli kolmen viikon roadtripiksi uudelle mantereelle.

26. päivän aamuna nousee Helsingistä lentokone, joka vie meidät Pariisin kautta New Yorkiin. JFK:n kentältä otamme vuokra-auton, jolla ajamme ensimmäisenä iltana Washingtoniin. Sounds like a smoothy plan, jonka pieniä mutkia ovat vielä esim. se, että on olemassa pieni jännitysmomentti kelpaako Susannan passi USA:n maahantuloviranomaisille tai se, miten todistamme maahan mennessämme rahavarantomme, kun tili on tällä hetkellä hyvin heikoilla ja tarkoitus on elää luotolla tai se, osaammeko vakuuttaa nämä samaiset viranomaiset turistimatkamme vilpittömyydestä, jonka tarkoitus ei ole jäädä maahan. He kun eivät ehkä ymmärrä, että Jenkkilä ei ole meille meren takainen unelma, ja matkan yksi päätarkoitus on nähdä elävänä kaikki ne tyhmät ihmistyypit, joita manner päällään kantaa.

Toivottavasti tämän tarinan Thelmalle ja Louiselle käy paremmin kuin elokuvaversiossa. Sitä voit seurata tämän blogin välityksellä. Teemme päivityksiä aina kun ennätämme; aika on kuitenkin kortilla, kun pitää nauttia Texasin auringosta, surffata länsirannikon aalloilla, kuunnella Moottoritie on kuumaa ja pitää päätä ulkona auton ikkunasta, katsoa auringonlaskua Grand Canyonilla ja juosta aamulenkkiä Central Parkissa.

In case of a car crash or meeting a tornado or the Texas chainsaw massacre, WE LOVE YOU ALL!