Epilogi

Kaikki hyva loppuu aikanaan, niin myos tama matka. Paapiirteet on onnistuttu varsin kattavasti blogiin kokoamaan, mutta jotain on myos unohtunut. Kuten maataloustuotetarkastus Kalifornian rajalla. Se oli hienoa.

New Yorkin pysahdys on ollut aika lailla komediapainotteinen. Sunnuntaina illalla oltiin katsomassa stand-upia yhdella kuuluisalla klubilla, jolta on ponnistanut aikanaan semmoset nimet kuin vaikkapa Eddie Murphy, Adam Sandler, Chris Rock ja Jerry Seinfeld. Ainut ajatus mielessa sinne mentaessa oli, etta ei eturiviin niin saastyy paljolta, mutta siihen meidat ohjattiin siihen ihan lavan kupeeseen. Saatiin siina illan aikana vastailla kysymyksiin mm. Suomen presidentista ja Aino sai kommenttia huonosta ryhdistaan (auts). Stand upia kuului iltaohjelmaan myos eilen, talla kertaa oman hostellin kellarissa. Jos sunnuntai-ilta oli huippu stand upia, eilinen oli toiselta aarilaidalta. Koomikoita ei voinut olla nauramatta, koska niiden jutut oli vaan niiiiin huonoja. Mutta hauskaa siis loppujen lopuksi sekin.

Kone lahtee muutaman tunnin paasta. Air France saa taas osoittaa toimivuutensa. Kunhan koneessa saa ruokaa ja hyvia leffoja niin kaikki on hyvin. Eika toisaalta haittaisi vaikka saataisiin yhta komea stuertti kuin SF-NY -lennolla..

Eilen iltapaivalla onnistuttiin loytamaan suomalaishemmot, jotka myos on kierrellyt taalla viime viikot ja joihin on koitettu ottaa yhteytta kaikin mahdollisin tavoin ja vihdoin se onnistui. Central parkissa oltiin piknikilla, kunnes tuli ukkonen.

Mutta nyt loppuu nettiaika eika dollareita enaa ole aivan liikaa, joten heippa ja nakymisiin! Kiitos, jos olette jaksaneet lukea ja kiitos kommenteista. Pahoittelut hiukan toksahtavasta lopusta, toinen jalka kun on jo lentokentalla. Ja loput jutut voi kertoa kotona.

New York, New York

Tama matka on nyt New Yorkia vaille valmis. Saavuttiin eilen isoon omenaan myohaan illalla ja hiukan kumminkin jannitettiin oliko hostellivaraukset kunnossa vai pitaako hakea majapaikkaa Harlemin kaduilta, mutta kaikki meni hyvin. Tuli todistettua eilen, etta 13. perjantai on ihan turvallinen paiva matkustaa myos lentokoneella. Ei tosin kaikille, koska eras tanskalaisperhe joutui poistumaan koneesta ennen lahtoa, koska perheen aiti ei voinut hyvin. Ensin kuului huutoa, sitten kuultiin etta nainen ei hengittanyt, sitten hengitti taas ja lopulta aiti roudattiin rullatuolissa pois koneesta. Taisi kuitenkin olla kyse vaan ravinnonpuutteesta, portilla ennen boardingia perhe meinaan paivitteli aitia, joka ei ollu syonyt koko paivana. Ei melkeen syoty kylla mekaan, silla vasta ilmassa kavi selvaks, et ruoka ei kuulu hintaan. Vau. Mut Ainolta loyty sen verran kateista, etta saatiin ostettua koneen aarimmaisen tayttava ja maukas ruoka. Huomaa ironia. Hostellin vieressa kuitenkin oli pelastava enkeli, 24/7 auki oleva kiinalainen take away. Nami.

San Fransiscossa tuli tutustuttua ennen kaikkea hostellitarjontaan. Kun ei oltu varattu hostellia etukateen ja koska sesonki alkoi olla kuumimmillaan, jouduttiin vaihtamaan hostellia joka paiva. Se ei toisaalta ollut huono juttu; saatiin yopya niin kaupungin hektisessa keskustassa kuin rannan rauhassa Golden Gaten kupeessakin. Hostellien lisaksi tutuiksi tulivat maet. San Fransisco on niita taynna ja niita oppi lopulta kiertamaan. Pohkeet on edelleen tosin jumissa.

Viimeinen ilta San Fransiscossa vietettiin ulkoilmateatterissa muiden saman hostellin asukkien kanssa. Kaupungin nuorempi vaki oli kokoontunut yhteen puistoon katsomaan erittain laadukasta leffaa isolta screenilta. Kyseessa oli science fiction leffa suoraan 50-luvulta mehukkaine erikoistehosteineen. Leffa oli It Came From Outer Space, jota suosittelemme kaikille ja varoitamme erittain piinaavan jannittavista kohtauksista. Huomautettakoon, etta leffan kattominen ei ollut kovin keskittynytta siina ihmispaljoudessa, juoni on siis vahan hamaran peitossa. Sita edellisena iltana oltiin jo mainitun suomihullun kaverin luona kattomassa leffaa. Tarkoitus oli kattoa Family Guy-sarjaa (loistokas piirretty, ei tietoa nakyyko Suomessa), mutta dvd ei toiminu. Saatiin tosin omat kopiot mukaan, toivottavasti toimii!

Tanaan on ollut eka paiva Nykissa ja ollaan oltu lahinna siella missa kaikki muutkin turistit. Lisaksi vahan on ukkostanut, joten otetaan huomenna uusi yritys nahtavyyksien suhteen. Rahaa on kylla saanu kulumaan ihan nain sateellakin. Sussulla on muuten uusi vaaleanpunainen kamera! Tosin San Fransiscosta ostettu.

Friscosta lahdettaessa paastiin muuten lentokentalla johonkin kemialliseen tarkastukseen. Kaytannossa piti menna koppiin, jossa puhallettiin ilmaa paalle. Aino ei tata ohjeistusta kuitenkaan kuullut, joten ilman napsahtaessa nassuun kuului kopista hupaisa kirkaisu. Oltiin sitten ainoat, jotka tahan testiin paaty, valintakriteerit jai hiukan hamaran peittoon. Mutta koppeilun jalkeen myos meijan reput kaytiin lapi ja tavaroita laiteltiin johonkin kemikaalipaljastimeen. No get this...

Viela tulee ennen kotiinpaluuta yksi paivitys, joten muistakaa innolla odottaa:) Sen jalkeen saatte sitten tyytya meidan seuraan livena.

Autoinsinoorit San Fransiscossa

Eilen olikin tapahtumarikas paiva, mutta ennen sita taytyy viela mainostaa yhta unohtunutta asiaa. Eli Las Vegasissa oli sellainen nayttely, jossa on oikeita ihmisruumiita esim. heittamassa palloa tai johtamassa orkesteria. Joku kiinalainen heppu niita naytille laittaa ja mallien pitais olla vapaaehtoisia. Tieda hanta sitten. Kaikki "mallit" oli miehia ja kuolleet sikiot vaikutti kovasti tytoilta. Eipa sita kylla oikeen osannu ajatella, etta ne oli oikeita ruumiita. Niilta oli siis otettu iho pois ja kehon nesteet korvattu aineella x, joten naky sisaelimet yms. Aika perusbiologiantunti, etenkin kun siella erikseen oli viela joka sortin elimia vitriineissa. Ihan mielenkiintosta kylla, onneks ei olla laakiksessa:)

Mutta eilen oli sitten tarkoitus karauttaa aivan ongelmitta San Fransiscoon. Olisi tietysti ollut ehka liikaa pyydetty, ettei mitaan ongelmia auton kanssa olisi tullut, mutta talla kertaa syylliset loytyi kylla ihan omasta pienesta peilista. Oltiin siis onnistuttu jattamaan parkkivalot paalle yoks, joten ei auto oikeen sihahdellut aamulla. Miedan puolustukseksi kerrottakoon, etta autossa on siis automaattivalot, jotka menee pimealla paalle. Vuoristossa oli kuitenkin patka, jolla valoja piti paivallakin kayttaa, joten laitettiin ne sitten ihan manuaalisesti paalle. Se sammuttaminen vaan sitten vahan jai. Sinansa onnekkaaseen aikaan sattui tama, etta meidan ruotsalainen kamppis oli kovin avulias ja hommas jotkut paikalliset akkulatureineen paikalle. Ei olisi uskottu, etta kokin vaatteissa paikalle tallustellut keksi-ikainen nainen oli lopulta se henkilo, joka kompi meidan takaluukussa ja sai auton kayntiin. Eli lopulta herasi henkiin armas automme. Se viela sanottakoon, etta on hirmu katevaa akun tyhjentyessa, etta kaikki toimii autossa sahkolla. Itse akku oli takaluukussa, joka ei sitten manuaalisesti suostunut aukeamaan, katsyy. Mutta kaikesta selvittiin. Tosin me lahinna postailtiin jalkakaytavalla muiden fiksatessa autoa:)

Friscoon siis lopulta paastiin, ihan vaan huomataksemme, etta olisi ollut fiksua hiukan ennakoida noissa hostellivarauksissa. Kaikki on suunnilleen taynna, joten viime yoksi paadyttiin maailman pisimman check in -prosessin jalkeen eri huoneisiin ja Sussu viela patjalle lattialle. Mutta se oli hyva patja! To/pe-yo on jo hallussa yhesta toisesta hostellista, mutta taman paivanen on viela hiukan kysymysmerkki. Eikohan taalta kuitenki jotain loydy, hupaisaa vaan joka paiva vaihtaa hostellia.

Eilisessa ravintolassa meille osui tarjoilijaksi yks tytto, joka on aivan hurahtanut Suomeen. Vahan osaa jotain puhuakin, on kuulemma kaynyt kursseja. Ja osaa tarkeita suomalaisia kansallislauluja kuten R-A-K-A-S ja Paa, olkapaa, peppu, polvet, varpaat.. No, jokatapauksessa meilla on sitten taksi illaksi paikallinen opas hommattuna. On kuulemma muutama paikka, jotka on pakko taalla ollessaan nahda, ei viela tosin tiedeta mita ne on.

Taa on muuten tosi natti kaupunki ja jarjettoman makinen. Jos taalla asuis, niin ei tarttis millaan lenkilla kayda!

Perjantaina suihkitaan sitten ilmojen halki New Yorkiin, josta kotiudutaan keskiviikkona. Tama olkoon ilmoituksena niille, joille Susanna on mainostanut tulevansa takaisin tiistaina.

Ja Nettelle viela oikeen hyvaa synttaria!!! Sa olet vanha:)

Merta nakyvissa!

Eilen nahtiin ekan kerran MERI! Matkamme rannikolta rannikolle alkaa siis olla viimeista silausta vaille valmis. Nyt ollaan Santa Cruzissa, joka on vain hiukan San Fransiscon alapuolella. Meri kuohuaa ja merinorsut molyaa. Ja aurinko tuntuu tarttuvan erityisen hyvin. Huomenna siis lisaa rantaa luvassa. Ja merinorsut on muuten hupaisia, matkalla oli sellanen maisema rannalle, joka oli taynna paikkareita vetavia potkyloita. Nayttaa muuten ihan silakoilta suurennettuina.

Mutta hiukan siita, miten tanne paastiin. Las Vegas oli epileptikoiden painajainen eika siella muutkaan voi olla viikonloppua pidempaan. Koko kaupunki on pelkkaa vilkkuvaloa. Jos joskus sinne viela paatyy, pitaa voittaa ensin lotossa tai ryostaa pankki, koska siella ei voi tehda muuta kuin kuluttaa. Meidan uhkapelit jai 25 senttiin, joka ei yllattaen tuonut suuria voittoja. Nautittiin Vegasista lahinna hotellin uima-altaalla. Sussu sai Vegasissa tuntea olevansa nuori jalleen, kun han ei saanut ravintolasta siideria eurooppalaisella ajokortilla passin puuttuessa. Asia kuitenkin kompensoitui, kun ruuasta ei tarvinnut maksaa mitaan, niin pahoillaan ravintolan omistaja oli tasta tapauksesta. Ja tamahan johtui siita, etta Susanna oli niin ihana asiakas, ettei alkanut taistelemaan oikeudestaan alkoholiin. Myos allasbaarissa piti muuten nayttaa paperit vetta ostaessa. Nain meilla taalla.

Matka Vegasista rannikolle Los Angelesiin oli koko autoretken hard core -patka. Tuntui silta, etta koko Vegasin populaatio oli samaan aikaan motarilla menossa samaan suuntaan. Useimmat osoittivat loistavat pujottelutaitonsa ja optimisminsa siihen, miten pieneen valiin oma auto mahtuu kaistaa vaihtaessa. Los Angelesiin tutustuminen jai siihen, etta ajettiin autolla Walk of Famen ja Beverly Hillsin lapi. Sussu ei ole oikein vielakaan paassyt yli siita, miten vaisu ja ei-glamourinen Walk of Fame oli. Toivottavasti Friscon ja Nykin antimet auttaa taman trauman lapikaymisessa.

Bensa on Kaliforniassa kalliimpaa kuin muualla Jenkeissa. Voitiin siis tanne tullessa yhtya amerikkalaisten taivasteluun bensan kalliista hinnasta. Mutta vaikka se on taalla noussut todella paljon viime aikoina, se on silti meidan mielesta halpaa. Telkkarista tuli joku ilta raporttia siita, miten bensan hinnannousun taustalla on ehdottomasti oltava jokin salaliitto. Muita syitahan ei voi olla. Todennakoisin syyllinen tahan onkin Tohtori Sykero.

Huomenna ajetaan taman road tripin viimeinen etappi. Meidan harmaasta kiiturista on jo vahan tullut koti, joten tulee olemaan vaikeeta erota siita. Vaikka ajelu on ohi, viikko vierahtaa viela metropoleissa. Niista tarinoista lisaa tuonnempana! Nyt nukkumaan meidan sekadormiin ruotsalaisen Chrisin, venalaisen Sashan ja jonkun keltapaitaisen pyorailijaukon sekaan.

Viva Las Vegas

No niin, nyt vaan lyhyt valipaivitys. Eli ollaan Vegasissa ja hotellin netti on maksullinen. Mutta hyvin menee edelleen ja palataan asiaan tarkemmin parin paivan paasta (suunnilleen). Viime paivina on budjetti ottanut vahan iskua, silla yovyttiin Grand Canyonilla hyvin kalliisti hotellissa ja nyt ollaan Vegasissa kaksi yota hotellissa myos. Eika tamakaan nyt ihan ilmanen ole, vaikkei Canyonin hintoihin yllakaan. Aidit voivat tassa kohtaa lukea rivien valista "laheta rahaa" -viestin. No ei vaan, ei ihan viela olla niin puilla pajailla.

Grand Canyon oli suunnilleen odotusten mukainen: iso, huikeat nakymat, hiljaista. Ainut mika jai puuttumaan oli punertava vari auringon laskiessa. Auringonnousu aamulla klo 5 oli sen sijaan upeaa katsottavaa (taman voi todistaa tosin vain Aino, Sussu kaansi kylkea kun kello soi). Alueesta on muuten sitten saatu todellinen turistikyla, jossa peuratkin on niin tottuneita ihmisiin, etta makailee hotellin takapihalla.

Vegasiin ei viela ole ehditty kummemmin tutustua, mutta aika neonvariselta nayttaa. Eli elokuvat ei valehtele:) Mutta tasta lisaa myohemmin, ensin taytyy ottaa kaupunki haltuun. Illan tavoitteena on maksaa pelipoydan voitoilla kallis hotellilasku.

Getting kicks at route 66

Nyt ollaan Albuquerquessa (aika vaikea lausua on kylla). Ja taskussa uusi Albuquerquen kirjastokortti, joka oli paasylippu internetin ihmemaahan talla kertaa. Kirjastotati kylla kehotti ottamaan kortin mukaan, kun seuraavan kerran tanne tullaan. Jep.

Matka tanne Oklahomasta on kulkenut route 66:a pitkin. Opaskirjat eivat liioittele yhtaan, kun varoittavat, etta legendaarista tieta on vaikea seurata. Ajettiin pari kertaa toiveikkaina pienta karrytieta pitkin, kunnes tuli eteen "dead end" ja u-kaannos. Onneksi bensa on halpaa. Hieman kyseisen historiallisen valtatien hehkua kylla himmentaa se, etta motari menee useimmiten tiesta noin 20 metria vasemmalla... Mutta kylat, joiden lapi tie menee, ovat kylla aika lailla entisellaan. Mika tosin joskus tarkoittaa melko ransistynytta maisemaa ja aavekylia.

Viime yo vietettiin Amarillossa Texasissa. Talla kertaa ei sitten sen enempaa Texasia nahty, nyt ollaan jo nimittain siirrytty New Mexicon puolelle. Mutta ehka tuo annos Texasia riitti? Yovyttiin aika hienossa motellissa Amarillossa, koska Sussu bongasi meille eraalta huoltsikalta alennuskuponkeja. Motellissa oli uima-allas (todella likaista vetta), fitness-room (kuntopyora, cross-trainer ja juoksumatto) seka sauna (ala heita loylya, tai saat sahkoiskun). Julteltiin mukavia eraan pariskunnan kanssa ja jommalla kummalla meista olisi saattanut kayda flaksi, koska pariskunnan rouvalla oli naimaton poika, mutta harmi kylla tama oli juuri Sudanissa USA:n armeijan hommissa. Muuten olisi ehdottomasti tullut naimakaupat.

Ja Suville lisaa ruokateemaa: Amarillon suurin nahtavyys oli ravintola, jossa sai ilmaiseksi 72 paunan pihvin (=tosi iso), jos soi sen tunnissa. Ei kokeiltu. Vahan epailtiin kykyjamme.

Paivaohjelmassa on tanaan ollut harhaanajamisen ohella kalkkarokaarmenayttely, jossa oli muutama kymmenen erilaista karmesta. Aika rauhallista porukkaa, ei hirveesti actionia siella. Kierreltiin myos Albuquerquen vanhassa kaupungissa, joka oli varsin meksikoilaishenkinen. Tuliaisiakin tarttui mukaan, joten harvat ja valitut saavat odottaa jannityksella:) Yovytaan muuten hienossa historiallisessa Route 66 hostelissa, ja viela aika halvalla.

Huomenna jatketaan kohti Nevadan aavikoita ja Las Vegasia, mutta muutama paiva menee kylla ajaessa. Grand Canyon osuukin siina matkan varrelle, joten luvassa paljon hienoa kuvamateriaalia kateellisille!

Myrskyn jalkeen on poutasaa...

Amerikassa kaikki on suurta. Myos myrskyt. Se saatiin kokea eilen matkalla Memphisista lanteenpain. Pienena sateena alkanut ropina yltyi niin tiheaksi sateeksi, etta meidan oli pakko menna pois moottoritielta johonkin pikkukylaan. Kun siella alkoi lennella tavaroita kadulla (tassa Aino kylla vahan liioittelee, yks rengas pyori kadulla...), kaytiin kysymassa huoltoasemalta, mita kannattaisi tehda. Ohjeena oli: pois autosta ja johonkin supermarkettiin, ne ainakin pysyy pystyssa. Toteltiin naita ohjeita ja seuraava puolituntinen vietettiin sitten markettidiskossa, kun kattovalot vaan valahteli.

Myrskysta selvittiin, mutta piti kayda syomassa jotain ennen kuin uskallettiin taas lahtea ajamaan; kukaan kun ei osannut sanoa, tuleeko moista jysaysta viela uudelleen. Jouduttiin rikkomaan yksi taman reissun paaperiaatteista: kertaakaan ei syoda McDonaldsissa, mutta perustelut on kylla hyvat: muista ruokapaikoista oli sahkot poikki. Niin oli tosin McDonaldsinkin leipagrillista ja juomalaitteista. Ennusteiden mukaan meidan pitais nyt olla pois myrskyalueelta, joten luvassa on vaan aurinkoa ja parempaa ruokaa.

Kun taas paastiin ajamisen makuun, mentiin saman tien Oklahoma Cityyn asti. Matkalla ajettiin muuten sen kylan lapi, jossa joku vuosi sitten kuvattiin neitien Hiltonin ja Richien avuttomuuden huipentumaa maatilalla. Asukasluku jossain 500 hujakoilla, aika elavainen mesta... Ja jalleen satoa matkalta kirkkojen iskulauseiden muodossa: "Forbidden fruit makes many jams." / "God is always on the line, never a busy signal" / "Highway is my way -God." Valitse omasi.

Oklahomassa yosijana kamainen motelli route 66:n varrelta. Tassa motellissa historian havina nakyy kylla lahinna vain suttaisissa patjoissa ja rikkinaisissa lakanoissa. Ja tv:ssa, jonka volumenappula on sen verran jumittunut, etta aani on joko tosi kovaa tai tosi hiljaa. Ja uima-allasta koristaa pehmea ruohopeite.

Taman paivan kokemuksia on ollut cowboymuseo, Oklahoman pommi-iskun muistomerkki ja ennen kaikkea viimeiset 10 min alemman liigatason baseball-pelista. Peli oli luultavasti joltain tosi alhaiselta tasolta, siita paatellen, etta yleiso sai paremmat kicksit siita, kun pikkupoika nappasi katsomoon tulleen pallon kuin itse pelikentan tapahtumista.

Huomisesta alkaen siirrytaan toden teolla tahkoamaan road 66:ta. Mikali Sussun ja Ainon fahrenheit-laskuri pitaa paikkansa, luvassa seuraavina paivina lahes 40 astetta. Ei paha, mutta ei ihan aina niin kivakaan. Mutta onneks ei sentaan pakkasta!

Walkin' in Memphis

Matka Knoxvillesta jatkui erilaiseen maailmaan, Bluesin ja rockin syntysijoille Memphisiin. Mita tastakin kaupungista nyt voi sanoa: vaikka Memphis on suurkaupunki, kaikki hektisyys puuttuu, kukaan ei tieda koska bussit kulkevat, blues soi kaikkialla, mukaan lukien ratikkakuskin paassa, jonka rytmiin voi sheikata ratikkaa ajellessa. Suurin osa asukkaista on mustia, ystavallisia sellaisia, mutta joiden puheeseen ei meidan kouluenglanti tunnu riittavan. Aksentti on aika haastava... Kantapaan kautta opittiin sitten sekin, etta jos joku taalla neuvoo kaupunkisuunnistuksessa, niin se myos haluaa siita rahaa. Loppuaika vedettiinkin sitten ihan omin neuvoin.

Sen kummempia ei askarreltu, kaytiin kattelemassa Mississippia ja pyorittiin Beale Streetilla (kaupungin sydan, mutta turisti sellainen). Beale Streetin kautta ovat aikanaan kulkeneet kaikki legendat Johnny Cashista Elvikseen. Aino osti muuten hienon pinkin cowboyhatun, Sussu viela harkitsee (ei muka tule valttamatta kaytettya, miksei?) Illalla suunnattiin elaviin kuviin kattomaan Sex and the City, joka oli ihan jees. Mutta eihan noi ikina sarjalle parjaa noi leffat. Ja juonihan meni niin, etta.. Takasin hostellille oli tarkotus lahtea bussilla, joka infon mukaan olisi lahtenyt 20.52. Asemalla selvis, etta se lahteekin vasta 21.15, mika oli tietysti maailman siisteinta siina vaiheessa kun oli vasy ja nalka. Mutta, mutta.... Kun bussi lopulta tuli, siina ei ilmeisesti ollut pakkia, silla odoteltiin viela 15 minuuttia sita, etta edessa oleva bussi lahtee pois tielta. Oli kylla vahan karsivallisyys koetuksella:)

Nukuttiin muuten tallaisessa kirkon yllapitamassa hostellissa, jossa taytyy osallistua siivoukseen joka paiva. Tehtavat maarataan ennalta, ja aamuisin loytyy poydalta pirtsakan varinen lappu, joka kertoo paivan velvoitteen. Meilla on sinansa mennyt hirvean mukavasti toi tehtavien jakautuminen, etta Aino on pyyhkinyt poytia ja jaakaapinovia ja Sussu puolestaan on saanut viettaa aikaa siivoten vessoja. Kiitos tasta. Mutta ei siis mitaan katkeruutta.

Tanaan suunnataan sitten kohti Oklahoma Citya, jossa olisi tarkoitus olla huomenna. Siella viivytaan taas pari paivaa ennen liitoa Las Vegasiin. Mutta ennen tata kaikkea hurautetaan tassa kohtapuoliin Gracelandiin, saattaa tosin olla, etta tyydytaan ihailemaan sita vaan ilmaiseksi ulkopuolelta.

Ja nyt loppuu kirjoittelu, silla koskaan ei ole nain hidasta konetta ollut! Viela sen verran tosin, etta enaa ei ole lammin vaan hyvin hyvin kuuma:)

Raamattuvyohykkeelta, hyvaa paivaa.

Kiitos Knoxvillen kirjastotatien, paastiin taas nettiyhteyksien aarelle ja aidit ja isat voivat taas huokaista helpotuksesta. Matka tanne Tenneseehen on ollut ennen kaikkea mutkainen ja vuoristoinen, mutta ensin hiukan siita, mita tapahtui viela Washingtonissa. Kierrettiin kaupunkia likaisissa vaatteissa ja saippualla pestyissa hiuksissa ja nahtiin paivan aikana lahinna vain kaikenmoisia monumentteja. Paakaupunki kun on niita taynna. Kaytiin kylla myos ihan sinansa hienossa Holokaustimuseossa, mutta eipa sielta yllattaen mitaan uutta irronnut. Saatiin tosin VIP-liput, kun myyja luuli meita englantilaisiks. Vau:)

Keskiviikkoaamuna lahdettiin ajamaan etelaan pain. Raamattuvyohyke oli nimensa veroinen: kirkkoja kirkkojen peraan ja ne oli niin uusia, ettei niiden edessa oleville hautausmaille oltu ehditty viela kuopata kuin pari seurakunnan jasenta. Toisekseen noita joka sortin eri uskontokuntia ollaan laskettu tahan mennessa varmaan lahemmas kymmenen. Ei olla oikeen ratkaistu, etta miten niihin kaikkiin loytyy ihmisia, silla kirkkoja oli oikeesti AIVAN KOKO AJAN. Kirkkoja mainostavat kyltit toki antoi meillekin paljon tarkeaa mietittavaa, kuten etta "Thank God for dirty dishes, at least you have food" tai "Have you hugged your kids today?" Ei liene juuri lisattavaa???

Ajoreitti kulki Appalakkien halki ja Great Smoky Mountains oli nimensa veroinen: keskiviikkoillalla pompahti hiukkasen paksu sumu ihan yhtakkia, oltiin keskella pienta vuoristotieta, alkoi tulla pimea ja ajettiin siina vahan harhaankin (edelleen silti GPS on ihan turha). Loppu hyvin kaikki hyvin, kun Galax-nimisesta kylasta loytyi pinkki, rahjainen motelli, jonka kylpparista oli valo rikki. Mutta sangyt oli tosi leveat ja telkkarista nakyi yli 60 kanavaa, joista lahes kaikilta tuli mainoksia. Paitsi saakanavalta, jonka ansiosta osataan nyt valttaa tornadot seuraavan viikon ajan!

Tanne Knoxvilleen tultiin "taysin autenttisen" Cherokee-intiaanien reservaatin halki. Alueella oli mm. Santa Park, kaikki pikaruokaketjut ja sulkahattuinen intiaaninainen turistien ilona. Intiaanireservaatin jalkeen olikin sitten vuorossa joku pulukyla (Pigeon jotain), joka oli kun linnanmaki kaikkine harpakkeineen. Myos Dollywood olisi ollut ihan pienen koukkauksen paassa, mutta jotenkin pystyttiin ajamaan ohi:)
Taalla Knoxvillessa on muuten hauska vanha kaupunki, nayttaa ihan villin lannen saluunarakennuksilta kaikki talot. Muutoin jaa nyt kylla kaupunkiin tutustuminen valiin, silla viela pitais joku motelli yoksi loytaa...

Huomenna on sitten tarkotus ajaa Memphisiin, jossa aiotaan viipya pari paivaa. Ollaan sit kolme paivaa putkeen, joten ihan kiva hengata hetki. Saa nahda raaskitaanko menna Gracelandiin, naytti liput vahan kalliilta. Mutta toisaalta, kai se on pakko kun taalla kerta ollaan???

Ja Vessalle viela onnittelut tyopaikasta, nyt voi rikollisen ura alkaa!

P.S. Taalla on lammin!!!!

Hengissa ollaan:)

Taalla Washington. Tosin ilman matkatavaroita. Paastiin byrokratian makuun jo heti Pariisissa, jossa meidan nimet loyty komeilemasta valotaululta. S. Puisto ja A. Valtanen kun eivat olleet ilmoittaneet osoitettaan Jenkeissa. Tasta kuitenkin selvittiin, ja matka yli Atlantin saattoi alkaa.

Jannitysmomentti passien suhteen oli kuitenkin varsin turha, silla tullivirkailijaa ei kauheesti jaksanut kaikki meidan hienot paperit kiinnostaa ja paastiinkin rantautumaan maahan heti annettuamme sormenjaljet ja kuvat verkkokalvoista. Piti tosin palauttaa lomake, jossa kysyttiin esim. ollaanko osallistuttu natsien toimintaan 1939-1945 tai aiotaanko syyllistya taalla rikolliseen/moraalittomaan toimintaan. Etta nain.

Sivuhuomautuksena muuten, etta taalla nakojaan edelleen taputetaan laskeutumisen jalkeen. Muisteltiin, etta viimeks nain on kaynyt kun aikuismatkaaja Sussu saapui Kanarialta alkuvuonna 1991.

Tullin jalkeen olikin taas aika loytaa nimet listalta, talla kertaa koskien Pariisiin jaaneita matkatavaroita. Kiva. Herra Air France kuitenkin vakuutti tekevansa parhaansa, etta laukkuset saapuisi Washingtoniin tanaan. Sehan olisikin tavallaan ihan mukavaa... Ja sitten saatiin myos one night survival kit -pakkaukset. Eli "hieno" Skyteam t-paita ja hammasharja. No oli siina partavaahtokin, jee! Oltais kylla saatu kayttaa molemmat 100e Air Francen laskuun, mutta koska meilla oli viela edessa 380 km:n ajo Washingtoniin, niin ei oikeen ehditty shoppailemaan. Mutta jos ei laukut kohta tule, niin eikohan taalta loydy kauppoja...

Ajomatka menikin yllattavan hyvin, silla lahettiin vaaraan suuntaan vaan kerran. GPS ON TURHA;) Auto on muuten oikeen hieno harmaa Chevrolet, naatte sitten kuvista. Oltiin myos tanne saapuessa valvottu sellanen 24 tuntia, joten valtettiin jetlag. Tavallaan ainakin. Melkeen meinas kylla jaada younet valiin, kun ulkoa kuului vaittelya toisesta maailmansodasta. Ei kuitenkaan menty "patemaan" :)

Tanaan aiotaan sitten vallottaa Washington, joko likasina tai puhtaina, riippuen ranskalaisten ripeydesta. Tarkotus olisi kiertaa Capitol Hillit sun muut ja ehtia viela pyorahtaa Holokaustimuseossa, jota kovasti Lonely Planetissa kehuttiin. Yoksi jaadaan viela tanne ja huomenna aamulla (Ainon aamulenkin jalkeen, Susanna viela harkitsee...) matka jatkuu halki Appallakkien kohti Roanokea, joka saattaa olla seuraava yoetappi. Remains to be seen.

Ainon aiti: puhelimet ei toimi, olen hengissa vaikket saa joka paiva tekstiviestia.

Polttelee jo..

Tämä matkatarina sai alkunsa siitä, kun Susanna tuli eräänä kevään iltana Ainon luokse syömään baageleita. Pienen matkakuumeen polttelemana Aino heitti ilmaan viattoman ehdotuksen pienestä reissusta USA:han, joka Susannan äärettömän innostuksen voimasta paisui yli kolmen viikon roadtripiksi uudelle mantereelle.

26. päivän aamuna nousee Helsingistä lentokone, joka vie meidät Pariisin kautta New Yorkiin. JFK:n kentältä otamme vuokra-auton, jolla ajamme ensimmäisenä iltana Washingtoniin. Sounds like a smoothy plan, jonka pieniä mutkia ovat vielä esim. se, että on olemassa pieni jännitysmomentti kelpaako Susannan passi USA:n maahantuloviranomaisille tai se, miten todistamme maahan mennessämme rahavarantomme, kun tili on tällä hetkellä hyvin heikoilla ja tarkoitus on elää luotolla tai se, osaammeko vakuuttaa nämä samaiset viranomaiset turistimatkamme vilpittömyydestä, jonka tarkoitus ei ole jäädä maahan. He kun eivät ehkä ymmärrä, että Jenkkilä ei ole meille meren takainen unelma, ja matkan yksi päätarkoitus on nähdä elävänä kaikki ne tyhmät ihmistyypit, joita manner päällään kantaa.

Toivottavasti tämän tarinan Thelmalle ja Louiselle käy paremmin kuin elokuvaversiossa. Sitä voit seurata tämän blogin välityksellä. Teemme päivityksiä aina kun ennätämme; aika on kuitenkin kortilla, kun pitää nauttia Texasin auringosta, surffata länsirannikon aalloilla, kuunnella Moottoritie on kuumaa ja pitää päätä ulkona auton ikkunasta, katsoa auringonlaskua Grand Canyonilla ja juosta aamulenkkiä Central Parkissa.

In case of a car crash or meeting a tornado or the Texas chainsaw massacre, WE LOVE YOU ALL!